KristianSheikkiLaakso Suoraa puhetta, ilman turhaa kumartelua.

Alaarvoinen vaalitentti

Kyllähän tuli katsottua yksi alaarvoisimmista vaalitenteistä mitä olen nähnyt. 

Sanomatalossa oli vaalimessut ja siellä tentattavana oli pressa ehdokkaita. 

Timo Haapala haastatteli mm Väyrystä, Huhtasaarta ja Niinistöä. 

Paavon haastattelussa kaivettiin 80 luvun jalasmökit sun muut, muutenkin koko haastattelu oli ivallinen. Luokittelisin jopa kiusaamis asteella olevaksi. Hieman lievempi kohtelu oli Huhtasaaren kohdalla, mutta sielläkin luettiin otteita raamatusta sun muuta. Niinistön kohdalla, se olikin sit enää sellaista kivaa rupattelua. Ei puuttunut kun oltas syöty viel vaahtokarkkeja samalla. :(

Naistoimittaja kyseli Haavistolta kaikenlaista kivaa, kuin myös Vanhaselta, mutta eipähän kysytty Vanhasen lautakasoista viime vuosikymmeneltä, mutta paavon 80 luvun juttuja kyl kaiveltiin.

 

Eikö oikeasti tuon tason toimittaja kuin Timo Haapala voi edes presidentinvaali tenteissä olla oikeudenmukainen ja kohdella kaikkia ehdokkaita samallalailla.  No ei voi, kiusata pitää päästä, sehän se toimittajien agenda nykyään on. 

Jos ette usko, niin katsokaa itse!!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Sanomatalolla on aina ollut ja on nytkin oma missio. Milloin se on kohdistunut mihinkin asiaan. Tällä kertaa tähän. Sieltähän se lähtee. Timo Haapala on oma lukunsa ja onnistuu aika usein olemaan vähemmän eduksi itselleen. Luulee kai, että hän olisi kovikin hyvä omassa tehtävässään.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

No tänään ei ollut Timon päivä. Paavo vs Timo 6-0

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Kyllä kummastutti itseäkin. Niinistön haastattelua en katsonut, mutta Väyrysen ja Huhtasaaren kyllä. Väyrynen antoi tulla samalla mitalla takaisin ja sai näyttämään toimittajan tyhmältä. Huhtasaaren kohdalla hän oli ehkä vähän rauhoittunut, mutta yritti jatkuvasti vängätä itsestään selvyyksistä ja piti keskustelun epäolennaisuuksissa.

En tiedä mistä tuo toimittajien ylenpalttinen vittumaisuus poliitikkoja kohtaan on peräisin. Hardtalk? Se saa ainakin minut ärsyyntymään kun toimittaja yrittää saada itselleen valokeilan, ja sitten vänkää ihan vänkäämisen ilosta. Eikö voisi vain kysyä asiallisia kysymyksiä ja antaa haastateltavan perustella asiansa? Jos aika loppuu, niin ennemmin jättää pari kysymystä kysymättä.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Timo Haapalahan on jo kauan ollut Kokoomuksen myötäjuoksija, koska on kokoomukselainen.
Hänellä on myös jo vuosia ollut persufobia, nyt nähtävästi myös Väyrysfobia.

Olen sitä mieltä, että niin ennakkoasentoitunut toimittaja pitäisi ulostaa tällaisista asioista.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Mutta mistä ne sitten löytäisivät sen toimittajan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

"...toimittaja pitäisi ulostaa ..."

Voihan se olla niinkin, mutta kuka suostuisi syömään toimittajan?

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Max, tuo on semanttista snobbailua, mihin olen sinulla huomannut olevan taipumusta jo aiemmin.

Loppuvatko asiat, vai mistä tämä johtuu?

http://www.ratkojat.fi/hae?s=ulostaa

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #20

Snobbailu johtuu luonnollisesti ylimielisydestä. Tai sitten vain epäonnistuin mikäli tulkintasi tosiaan rajoittui pelkästään siihen, mitä sananmukaisesti kirjoitin.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #28

Mistä syystä olisit ylimielinen?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #29

Tuo oli vuorostaan tarkoitettu itseironiaksi. Taitaa tekstintulkinta olla erityinen vahvuusalueesi.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Alaarvoinen provootsikko klikkiinnostuneille pönttöörvelöille.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Alaarvoisia ... pressa ehdokkaita ... vaali tenteissä!

Tulee mieleen että pelle ilet yhdyssa noilla ;o)

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #7

Sorry jos en ole yhdyssanoissa parhaimmillani ja kun edes yritä olla, mutta vakuutan et aika monessa muussa olen. Esimerkiksi uskottavuudessa, mulle ei tulisi koskaan mieleen avautua jonkun mitättömistä kirjoitusvirheistä, kun oletettavasti kaikki saa edes jotenkin selvää mitä kirjoitan, tai edes suurinosa :)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #9

Jokusaa, joku ei jaksa lukea, kun on epä selvää.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #16

No nää mun blogit on aina niin lyhkäsiä, et jossei jaksa niin voi voi.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #17

Joo anteeksi epäasiallinen kommentointi ... mutta jotakuta muutakin voi ärsyttää.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #22

Huolellinen kirjoittaminen heijastaa kirjoittajan yleistä luotettavuutta.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #23

Niinhän sitä voi taas tässäkin asiassa yleistää. Totuus saattaa olla toinen.

Mutta aiemminkin kirjoitun, että ei tää blogi sivusto paljon enää eroa Suomi24;sta. Toisten arvostelu ja virheiden etsiminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin asia. Sinänsä harmi kun tähän blogisivustoon rupesin juuri sen takia kirjoittamaan, et täällä oli asiallinen meininki. Ei ole enää vuoteen ollut.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #7
Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #34

"Kaikki koehenkilöt määrittelivät hakuilmoitukseen virheiden kera vastanneet kuvitteelliset henkilöt huonommiksi ihmisiksi".

Onko mielestäsi jotenkin yllättävää, että vähemmän miellyttävän persoonallisuuden omaavat henkilöt olivat hanakampia kertomaan tuon ääneen? Siksi ne toiset koetaan miellyttävämmiksi persoonallisuuksiksi, etteivät he lauo kaikkia negatiivisia huomioitaan suoraan päin naamaa.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Ai lautakasaa kaipasit.Asiaa pitaisi tivata yleisradioyhtiöltä.Koskahan persut oppivat,että todistustaakka kuuluu väitteen esittäjälle.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

En mä sitä kaivannut, vaan se oli vertaus. Miksi Paavolta kysellään ja toisilta ei. Mun mielestä keltään ei pitäs vanhoja moneen kertaan käytyjä juttuja kysellä.
Ja vaikka en ole Persu, niin kyllähän tässä viime aikoina Persuja on vaadittú todistelee Venäjän vaalirahoituksesta, kysyjällä ei oo tarvinnut olla mitään näyttöä.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Oli kyllä huimat erot "grillauksissa".

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Mistäs tämmöinen on katsottavissa?

Jussi Säntti

Ainakin Iltasanomien sivuilta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Joo löysin jo. Kyllä arvoton näytelmä ainakin Väykän osalta, jonka katselin.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Tuli katsottua - kävi mielessä 70-luvun vaalitentit, jossa toimittajat härnäsivät Ele Aleniusta, Saarista ja Veikko Vennamoa, mutta saivat nenilleen. Holkeria ja Sinisaloa taas toimittajat kyykyttivät mennen tullen.

Toimittaja ei tainnut muistaa, että Väyrynen korjasi rutiinivoiton äidinkielenopettajien seminaarissa järjestetyissä SM-väittelyissä takavuosina.
Jalasmökin sijaan Väyryseltä olisi pitänyt kysyä miten hän suhtautuu antisemitismiin, jota edusti hänen puolueensa helsinkiläinen kuntavaaliehdokas.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Holkeria ja Sinisaloa taas toimittajat kyykyttivät mennen tullen."

Tuolloin Suomi ja kansallisvaltiot ei ollut vielä kirosana ja kokoomus oli kansallinen. EU, globalisaatio ja uusliberalismi muutti kaiken.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Tuolloin meillä ja Itä-Euroopan mailla oli sotilasliitto Neuvostoliiton kanssa. Aika moni asia päätettiin Moskovassa: Loviisaan oltiin ostamassa AEGn ydinvoimalaa Länsi-Saksasta, mutta se vaihtui kahteen VVER -neukkureaktoriin - hinta oli täsmälleen sama. AEG:n tarjouksissa oli tuhansia sivuja, mutta neuvostoliittolaisessa vain kaksi konekirjoitusliuskaa ja neljä valokuvaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala
Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Oman tunnon kysymys, kohdeltiinko kaikkia samanvertaisesti?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toimittaja Timo Haapalan ylimielisyys ja asenteellisuus olivat juuri sitä mitä Väyrynen tarvitsee, jotta laariin alkaisi sataa ääniä.

P.S. Niinistön kannatusyhdistyksestä on varmasti jo lähtenyt nootti kyseiselle omalle toimittajalle.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kyllähän tuo jalasmökkijuttu on jo vanha. Mutta se osoittaa sen, ettei Paavo pidä Suomen edusta kiinni ihan joka kerta. Omasta edustaan kyllä.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

No ennemmin olis voinut Haavistolta kysyä Caruna kaupoista. Jostain syystä ei kysytty ei.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Miten Haavisto henkilökohtaisesti hyötyi Caruna-kaupoista?

Eikö valehteleminen oman edun tavoittelemiseksi olekaan pahinta, mitä edustaja voi tehdä?

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #36

Ei henkilökohtainen hyöty voi olla ainoa kriteeri. Pikkasen on eri ajanjaksolta nuo tapahtumat. Ja eipä kysytty Vanhasen lautakasoista. En kaivannut jalasmökkejä , enkä lautakasoja, mutta Caruna kaupat on sen verran tuore juttu, et on se kumma ettei ko. aihe tule puheeksi. Se aihe, kun on tälläkin hetkellä todella ajankohtainen. Kannattaa unohtaa noi iänkaikkisen vanhat asiat, niin tulee huomattua nykyhetken typeryydet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset