KristianSheikkiLaakso Suoraa puhetta, ilman turhaa kumartelua.

Voi Posti sentään.

En tiedä pitäisikö Posti yksityistää vai mitä ihmettä olisi tehtävä.

 

Kaikkien ruohonleikkuu, nimenvaihdos ja muiden sekoilujen jälkeenkään, ei tuo itse tärkein ja lakisääteinen asia, eli postin jakaminen oikein suju.

 

Taas kerran tuli törmättyä ihmeellisen ongelmaan.

 

Poikani kun on töissä toisella paikkakunnalla ja ei pääse itse hakemaan postilähetystään, niin hän valtuutti minut hakemaan paketin.

Menin postiin saapumisilmoituksen ja valtakirjan kanssa. Postin henkilö sanoi minulle, että paketti on jo noudettu viikko sitten toiselta paikkakunnalta. Sanoin ettei se ole mahdollista, kun poika ei ole edes koko ilmoitusta nähnyt kuin vasta joulunpyhinä. No kyllä se kuulemma on luovutettu et voi voi. Mä sitten sanoin, että mites tässä edetään, niin virkailijakin vain sanoi ettei hän asialle voi mitään tehdä.

Kysyin sitten, että mitäs asiakas voi asialle mukamas tehdä? Jonkun aikaa siinä väännettiin, kunnes sain lappusen kouraan ja käskyn soittaa sinne. No tiesin jo etukäteen, etten itse voi soittaa, kun en ole vastaanottaja. Tiedot pojalle, et lopetappas se työnteko ja soittele postiin. No poika soitti hetken päästä, ettei hän pysty soittamaan ko. numeroon kun se on maksullinen. No minä katsomaan lapusta et eihän se voi sellanen numero olla. No olihan se. Posti veloittaa liki 2e kun soittelen heidän asiakaspalveluun, kun he ovat hävittäneet paketin.

 

Eihän missään asiakaspalvelussa tai palvelussa voi asiat mennä niin, että yritys tekee mokan, niin vain voivotellaan ja ohjataan soittamaan maksulliseen numeroon. Kyllä normaalissa elämässä homma menee niin, että asiakaspalvelija ottaa yhteystiedot ylös ja soittelee kun joku firmasta on mokan selvittänyt.

 

Ja eihän siinä mitään jos tää olisi joku yksittäistapaus. Postin edesottamuksia saa lukea ihan joka päivä. Kylillä on jo sellainen slogankin jaossa; Että miten teet täydellisen murhan. Lähetät ruumiin Postissa, niin se häviää varmasti.

 

Samaan aikaan kuitenkin Postilla kiertää markkinointikampanja jossa väitetään jotain ihan muuta, jopa ympäristöystävällistä postia. Ystävällistä ei tunnu olevan enää edes asiakaspalvelussa, kun ihmiset jo tiskien takanakin on asiaa ihan kypsiä.

 

Ongelmahan ei ole asiakaspalvelijoiden vaan juuri niiden koulutettujen -80-90luvun juppien, jotka kuvittelee osaamisensa niin korkealle, että kehitellään ruohonleikkuuta ym. humpuukkeja. Jotain olisi kyllä jo korkea aika tehdä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Kokoomuksen ja muiden yksityistäjien tuttu kuvio. Ensin erittäin tuottoisa valtionyhtiö ajetaan alas aivan älyttömillä poliittisilla päätöksillä kuten Postin Itella-, ruohonleikkuu- ja henkilöstön vähennys-tempaukset, samalla ajaen avainpalvelut alas.

Sitten tullaan kertomaan miten yksityistäminen on ainoa ratkaisu. Tietysti tähän yksityistämiseen osallistuneet poliitikot siirtyvät hallituskauden loputtua valtionyhtiön ostaneen yrityksen johonkin liibalaabalautakuntaan nostamaan kovaa palkkaa.

Tämän kokivat Sonera, Destia, sähköverkot ja monet muut.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Ymmärrän kyllä pointtisi ja en tuota yksityistämisen vimmaa ole koksaan tajunnut. Tai olen juuri samallalailla ajatellen kuin toit esiin.
Enkä sitä nytkään haaveile Postinkaan tilanteessa. Mutta jotain olisi tehtävä, sellaista sekooilua Postin toiminta nykyään on.

Valtiohjauksen tulisi puuttua asiaa ja pistää ovet heilumaan. Ensimmäinen siirto sen jälkeen on tehdä sellaiset johtajasopimukset joissa ei ole mitään kultaisia käden puristuksia. Korkeintaan kannustimia et jos homma hoituu, niin lisää liksaa.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Ongelma on että puolueet käyvät näiden valtionyhtiöiden viroilla kauppaa. "Hei puolueen johtaja, äänestä meidän jäsentä lautakunnan puheenjohtajaksi, niin meidän puoluekirjoilla oleva Postin johtaja palkkaa sun kaverisi töihin".

Korruption määritelmää pitäisi laajentaa ja siitä kiinnijäämisestä rangaista kovemmin.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso Vastaus kommenttiin #5

Poliittiset virat pitäisi lopettaa kokonaan.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Täällä ovat alkaneet tylysti jakaa postin toiseen kuntaan - se on ilmeisesti halvempaa. Jokainen kuntalainen voi sitten itse omalla autollaan käydä noutamassa pakettinsa naapurikunnasta ainakin, jos sattuu auton omistamaan.

Postilain 16§ mukaan "Yleispalvelun tarjoajan on ylläpidettävä jokaisessa kunnassa vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste"

Asia on järjestetty siten, että toimipiste tarjotaan, mutta sinne ei suostuta toimittamaan paketteja. Jokainen voi yrittää täytellä kuponkeja, soitella maksullisiin palvelunumeroihin tai muuttaa "omaposti"-palvelussa oman postinsa omaan kuntaan. Millään ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta siihen, minne paketit menevät.

Ainoa keino saada paketti perille on tilata se Kiinasta tai edes Saksasta. Vaikka lähettäisin omasta postistani paketin itselleni, se ei tulisi koskaan perille omaan postiini vaan se vietäisiin ensiin Pasilaan ja sieltä naapurikuntaan. Sitten tunnin-parin autoajelulla saisin paketin itselleni.
Pitää mennä ilmeisesti jonnekin 1600-luvun puoleen väliin, että Suomen historiasta löytyy yhtä huonoa postinkulkua.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Nykyisin pääsee joskus jopa halvemmalla ja saa paljon varmempaa ja parempaa palvelua, kun käyttää oikeasti yksityisiä firmoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset